*

HeikkiVhkuopus

”Taiteesta” ja rappiostamme

 

Kirjoitin sanan lainausmerkkeihin, koska mitään erillistä taidetta ei ole olemassakaan; on vain teknisesti, mielikuvituksen osalta poikkeuksellisen lahjakkaita yksilöitä, tunnollisia itsensä kehittäjiä, joille suokaamme oikeus jakaa tuotoksiaan suurelle yleisölle. Henkilökohtaisesti toivoisin muiden pysyttelevän muutamine kitaran perussointuineen nuotiopiirin äärellä ja esittelemään ”taidettaan” muutoinkin vain omalle lähipiirille sen sijaan, että he tunkevat itsensä väkisin ennenaikaisesti kulttuurin valokeiloihin sitä rappeuttamaan. Kypsykää ja kehittykää kaikessa rauhassa. (Yksi suuri ongelma, jonka tekninen kehitys on tuonut muassaan, on se että kaikki voivat jakaa tekemisensä jokaisen ”nautittavaksi” aivan liian helposti ja aivan raakileina ilman jonkinlaista kriittistä välikättä - tätä virkaa hoitivat aiemmin kulttuuria julkaisevat tahot. Hukumme pinnalliseen roskaan...)

   Taide-sanan avulla osa ihmisistä tahtoo nostaa itseään toisten yläpuolelle, joko sitä tuottamalla tai siitä nauttimalla. ”Taidemaailman” hienoissa puitteissa on paljon täydellisen mitäänsanomattomia teoksia ja tekijöitä, jostain kumman syystä ne kumminkin ovat vakiinnuttaneet paikkansa ja saaneet ”taide”-”eliitin” hyväksynnän - usein mukavan luonteen tai suhteiden ansiosta. Kyseenalaistakaa! Abbaa ei luokitella taiteeksi, mutta siinä yksinkertaisuudessaan se pesee ison määrän taiteeksi hyväksyttyjä teoksia mennen tullen. Ei ole olemassa mitään erillistä taidetta, piste.

 

Ihmisillä on hämärtynyt todellisen, sisältöä omaavan ja pinnallisen materiaalin raja. Nykyihminen voi ongelmitta ensin seurata makkaranpätkä kourassa, tuoppi toisessa jääkiekko-ottelun ja mennä sitten Kansallisbalettiin pitäen näitä molempia samanarvoisina. Siis ulkoinen heiluminen on sille samanveroista sisäisen, henkisesti kehittävän, ajatuksia herättävän tarjonnan kanssa. (Itse asiassa ”taiteen” maailmassakin tämä raja on katoamassa; baletissa voi olla vieraana populaarimaailman lahjaton, mutta kaunis tai komea supertähti; perinteisiin kulttuurinmuotoihin tungetaan väkisin tekniikkaa – vaikkapa teatteriin suuria näyttöjä – tällainen vetää ihmistä hälyllään, liialla informaatiolla ja sähköisyydellään pinnalle, ja toisinpäin pitäisi tietty käydä.)

Miksi näin? Näin koska kulttuurimaailmassa ei ole sääntöjä, sieltä puuttuu ulkopuolelta tuleva kunnollinen kritiikki. Jokainen voi tunkea itsensä sinne ja tehdä mitä lystää, tasosta piittaamatta. Entä miksei kulttuurimaailman sisällä kukaan oikein tohdi sanoa mitään vallitsevasta tilanteesta? Ajattelepa vaikka jotakin rap-”artistia”, joka vain puhuu mikrofoniin – eihän sellaisella ole varaa ryhtyä kriittiseksi, koska hänen omat taitonsa tietenkin näin hänen tehdessään tulisivat jonkin tahon kostotoimenpiteenä tarkastelunalaisiksi ja oman kuplan puhkeaminen – taloudellinen katastrofi - olisi edessä…

 

Järjestelmämme on tältä(kin) osin tiensä päässä. Yksityisyritykset sanelevat mitä massojen tulee kuulla ja nähdä – kokea. Ne aivopesevät ja pakottavat ihmiset mainostoimistojen avulla yhteen muottiin. Tuiminkin niskuroija, näkevä yksilö alistuu tähän ajan myötä; ihminen kun on ja näin ollen tarvitsee ympärilleen toisia ihmisiä. Liian poikkeavista yksilöistä ei pidetä, olivatpa he kuinka oikeassa tahansa.

   Puhun musiikki-ihmisenä pääosin musiikin kautta, mutta ajatukset liene pätevät kaikilla kulttuurin aloilla. Ei tarvitse kuin vilkaista viikon myydyimpien levyjen listaa, niin näkee kulttuurimme rappion tilan, tämänhetkisen vaiheen (aina näin: syntymä, kehitys, kukoistus ja rappio. Itse lisäisin kahden viimeisen välille ”häväistyksen”, joka ilmenee esimerkiksi siten, että kauniit klassiset orgaaniset sävellykset pakotetaan tietokoneella tehdyn kompin puristuksiin.) Musiikki, todellakin! on suurilta osin enää Musaa. Enää ei puhuta sisällöstä, vaan ulkoisesta kimalluksesta. Musan ainoa tehtävä on yhdistää ihmisiä, eritoten nuorisoa, mitään kasvattavaa tai kehittävää (paitsi lihaksia kuntoilun äärellä) aspektia ei sillä enää ole. Mihin se yhdistää – pinnalliseen elämään, se tässä on ongelma. Musiikkimaailmassa levy-yhtiöt tietävät prikulleen, että massat valitsevat kuunneltavakseen helppoa musaa, ja kun tämä on vallitseva ajatus, yhä useamman on helpompaa itsekin sitä samaa musaa tehdä. Rappion kierre on valmis. Entä sitten kun koneet tekevät suurimman osan töistämme? Tarvitaan yhdeksän Youtubea, jotta kaikki saavat parhaimmillaankin vain keskinkertaiset tekemisensä esille. Joillakin ihmisillä on aito kutsumus ja sitä myötä syvempi ymmärrys ”taiteesta”, ja näin motiivi harjoitella vuosikymmeniä instrumenttiaan. Nämä kaikkea kaunista kaikille tahtovat tallataan massan voimalla. Rikkaruohot peittävät alleen kauneimmat ja hennoimmat kukkaset. Ajattelun syvyys, jota aidossa ”taiteessa” tavoitellaan, vaikuttaa myös maailmantilaamme, joka pinnallisuutemme edelleen jatkuvan voittokulun ansiosta on lievästi ilmaistuna katastrofaalinen!

 

Miten sitten pitäisi olla? Miten olisi ulkopuolisista, ammattitaitoisista muusikoista, kuvataitelijoista, ym. koostuva rohkea raati, jonka sanalla olisi vaikutusta? Yksityisyritysten ei missään nimessä pitäisi päättää mitä kirjallisuutta, musiikkia, sisältöä julkaistaan; niiden tavoitteet ovat taloudellisia, eivät kasvattavia tai mitenkään kehittäviä. Isossa mittakaavassa.

   Meillä pitäisi olla valtion ylläpitämä, eli meidän kaikkien yhteinen alusta, jonne laittaa tekemisiä esille. Toimeentulokysymykset pitäisi kulttuurin sisällöntekijöiden osilta(kin) laittaa kertakaikkisesti uusiksi: jos olisi olemassa laite, jonka tietokannassa olisi vaikkapa musiikin osalta tallennettuna kaikki jo tehdyt melodiat, sointukulut, rytmit, sanoitukset, rakenteetkin, jäisi joka ikinen muusikko kiinni plagioinnista. Usein muusikko flow´ssaan vilpittömästi kuvittelee tekevänsä jotakin uutta ja omaperäistä ammentaessaan tiedostamattomilta tasoilta sisältöä sävellyksiinsä. Mutta se on sinne jostakin tullut jo aiemmin. Itsekin ihan selkeästi vaikkapa rumpuja johonkin biisin laatiessani huomaan käyväni läpi vuosikymmenien aikana keräämääni komppi-, filli-, rakenne- ja juonenkehittelyvarastoani ja napsin sieltä käyttööni sopivimmat ideat.

 

On totta, että nykyään instrumenttien hallinta on saavuttanut huikean tason; jos tahdot tänä päivänä huipulle, harjoittelu tulisi aloittaa muutaman vuoden iässä, olisi suotavaa että sinulla olisi Paganinin tapaan perinnöllinen sairaus, joka aiheuttaa ylipitkien raajojen – myös sormien – kasvamisen. Ehkäpä sinun olisi hyvä antaa kiduttaa itseäsi hallituissa oloissa siten, että mielesi jakautuu useaan sivupersoonaan ja opettelisit sitten jakamaan eri tehtäviä kullekin persoonalle samanaikaisesti; siis vaikkapa jos kädet ja jalat olisivat eri persoonien hallinnassa, voisi niille määrätä eri tempot yhden ja saman äärimmäisen monimutkaisen sävellyksen esittämiseksi. Tämä olisi jo jotain uutta…Siis tähdennän: tekniikan hallitseminen ei tarkoita, että jotakin uutta kyettäisiin tekemään ja tämän voi ulottaa teknisiin laitteisiimmekin, jotka hienoudessaan luovat harhan että myös niistä seurattava sisältö olisi jotakin uutta. Useimmiten se ei ole.

 

Mitä voisimme tehdä heti? Miten olisi kaikkien aidosti lahjakkaiden taiteilijoiden yhteinen vetoomus, jossa vaadittaisiin kulttuuripöydän kattauksen täydellistä tarkastamista ja puhdistamista roskaruoalta, jonka nauttiminen ei tuota kuin hetkellistä tyydytystä – ja jonka vuoksi sitä on koko ajan saatava lisää, kuten levy-yhtiöt ja kaikki kertakäyttösisältöä levittävät tahot tietävät. 

 

Lisäksi meidän tulisi kaikkien lukemattomien yhteiskuntarakenteisiin kohdistuvien epäkohtien meressä uudelleenmääritellä kaikki tähdelliset työt ja harrastukset; tähän tapaan - loppukevennyksenä oheinen video, josta löytyy ajoittain kauniita näkymiä. Olen itse sen äkkiseltään kuvannut ja editoimatta jakoon laittanut. Pointti on siinä, ettei valokuvaus ole taidetta vaan maisemat tai teokset voidaan luokitella ”taiteeksi”, esteettisesti jakamisen arvoisiksi. Kuvaaja vain nappaa luonnon tai ihmisen aikaansaaman näkymän talteen. Joskus se tekee sen tyylitajuisesti, muttei se siitä ”taidetta” tee.

   Työttömyyslukemat olisivat aivan toisella tasolla, jos alkaisimme karsimaan mitenkään pinnallistavat, tarpeettomat ja ihmiselle, toisille elämänmuodoille ja ympäristölle haitalliset työt ja siirtämään taide- ja ammattimaisen kilpaurheilun nykyisiä ammattinimikkeitä harrastussektorille. Toimintamme ja järjestelmämme on äärimmäisen materiaali- ja ihmiskeskeinen ja viimeksimainittuakin vain likinäköisesti; laajemmassa kuvassa eihän ole edes ihmisen etu, että pienen hetken kestävän tarpeettoman materiaalisen tyydytyksen tähden hävitämme altamme maan, joka meitä ruokkii.

Ai niin, se videolinkki:

https://youtu.be/XKB6ZU48iHk

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Taide pakenee todellisuuteen. Viihde pakenee todellisuutta.

Mitä taide ja musiikki ovat?
http://grohn.puheenvuoro.uusisuomi.fi/80712-mita-t...

Mkä on taiteen tehtävä?
http://grohn.puheenvuoro.uusisuomi.fi/31425-mika-o...

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Taiteen ja kulttuurin alennustilasta kertoo suoraan maamme taide- ja kulttuurialojen ihmisoikeusrikokset. Ammatillinen järjestäytyminen on ihmis- ja perusoikeus, joka mainitaan YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa, Euroopan unionin perusoikeuskirjassa, maamme solmimissa ihmisoikeussopimuksissa, maamme Perustuslaissa ja Yhdenvertaisuuslaissa. Tästä huolimatta maamme taidealan järjestöt, kuten Taidemaalariliitto, eivät noudata näitä taiteilijoiden ammatillisen järjestäytymisen ihmisoikeuksia.

Kun maamme taide- ja kulttuurialat ja varsinkin maamme virallinen taidekenttä polkee taidealan toimijoiden ihmisoikeuksia, voidaan puhua todellisesta kulttuurin alennustilasta. Mutta mitenkä muutenkaan rikollisvaltion taidealan toimijat voisivatkaan tehdä omia ammatillisia uriaan, kuin polkemalla alan toimijoiden ihmisoikeuksia? Nythän jopa kulttuuriministeri on törkeällä petoksella saanut kulttuuriministerin paikkansa.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Taidealojen järjestöillä on yhtä paljon tekemistä taiteen kanssa kuin kirkolla uskonnon. Olemassolonsa selitykseksi järjestöt tarvitsevat taidetta ja kirkko uskonnon, mutta taide ei tarvitse järjestöjä eikä uskonto kirkkoa.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Pitkälti samaa mieltä. Maamme taiteilijajärjestöt hallinnoivat kuitenkin lähes kaikkia julkisia taiteen näyttelytiloja ja näihin tiloihin ei ole pääsy kuin niillä taiteilijoilla, jotka kuuluvat alan järjestöihin. Koska taidealan järjestöihin ei ole vapaa pääsy kaikilla taiteilijoilla ihmisoikeuksien vastaisesti, myös näiden järjestöjen ulkopuolisten taiteilijoiden uran tekeminen vaikeutuu huomattavasti, joka sekin on ihmisoikeuksien vastaista, koska kaikilla tulisi olla samat mahdollisuudet voida esittää taidettaan ja tehdä taiteilijanuraansa.

Rikollisvaltiossa kuten suomessa, ei taiteilijoiden ihmisoikeuksilla ole mitään merkitystä ja oikeiden taiteilijoiden ihmisoikeudet viedäänkin virallisen taidekentän ihmisoikeusrikollisten toimista. Irvokasta tässä on kuitenkin se, että maailmalla eniten ihmisoikeuksista ovat huolissaan juuri taiteilijat, mutta meidän maan kaltaisissa maissa ihmisoikeusrikollisuus onkin taiteilijoiden käsissä omalla ammattialallaan.

Koskahan taide- ja kulttuurialat puhdistetaan näistä ihmisoikeusrikollisista?

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto Vastaus kommenttiin #4

Nimen saa, avioliittoon ja hautaan pääsee nykyisin ilman kirkkoa. Vastaava kehitys olisi aiheellista myös taidepuolella.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen Vastaus kommenttiin #5

Valtion tulisi poistaa julkiset näyttelytilat taidelan järjestöjen hallusta ja antaa kaikille taiteilijoille vapaan pääsyn esittämään taidettaan näissä tiloissa. Mutta eihän rikollisvaltio puutu taidealan ihmisoikeusrikoksiin.

Toimituksen poiminnat